Yhdistyksen tarkoituksena ja pyrkimyksenä on edistää ja auttaa raskaan musiikin, ja vaikka muunkinlaisen, mutta pääasiassa uusien ja nousevien yhtyeiden konserointia ja näin edesauttaa heitä saattamaan itsensä kuulijoiden pariin. Hamara ry pyrkii myös tuuppamaan yhtyeitä kansainvälisille lavoille. Tapahtumajärjestäjä Hamara ry tekee yhteistyötä muiden vastaavanlaisten musiikkiyhdistysten kanssa.

Tarkoituksensa toteuttamiseksi yhdistys toimii konserttitilaisuuksien järjestäjänä ja toimii yhteyshenkilönä orkesterin ja tapahtumapaikan välillä.

Toimintansa tukemiseksi yhdistys kerää jäsenmaksun jäseniltään (ks. Jäsenhakemus) sekä hankkii varoja toimintaan talkoilla, tuotemyynnillä, ottamalla vastaan lahjoituksia, avustuksia ja testamentteja (mikäli olet kiinnostunut tukemaan yhdistystä lahjoituksin, avustuksin tahi testamentein ota yhteyttä yhdistyksen Talonmieheen, Manne Sorriin). Lisäksi Tapahtumajärjestäjä Hamara ry järjestää maksullisia konsertteja ja muita musiikki-/kulttuuritapahtumia. Mahdollisista provisioista Tapahtumajärjestäjä Hamara ry:n suuntaan neuvotellaan aina tapahtuman ja yhtyeiden kanssa tapauskohtaisesti.

Tiivistettynä: Hamara ry on pienen ihmisen asialla!!!

 
Design downloaded from free website templates.